
|
Raa´at lihaisat luut
Raakojen, lihaisien luiden on opetettu olevan barffauksen "peruspilari" eli vähintään puolet ruokavaliosta pitäisi koostua erilaisista lihaisista luista, mutta tämä ei mielestäni ole mitenkään kiveen kirjoitettu. Jokaisen pitäisi päätyä sellaiseen luumäärään mikä sopii juuri omalle koiralle. Jotkut syöttävät jopa 70% lihaluita, kuin jotkut taas esim. 20% tai ei ollenkaan. Jos luita ei syötä lainkaan tai vain hyvin vähän, pitää huolehtia kalsiumin saannista muilla keinoin, kuten syöttämällä riittävästi esim. Murre-mixejä joissa on reilusti kalsiumia, tai antamalla kalkkilisää suoraan purkista. Kananmunankuoret ovat myös hyvä kalsiumin lähde.
Meillä syödään tällä hetkellä (elokuu 2010) melko vähän luita, tosin määrät ovat olleet viime aikoina kasvamaan päin, koska luiden syöminen ja kaluaminen on niin kovin mukavaa puuhaa koirien mielestä. Käytän itse broilerin kauloja, selkiä ja siipiä, sekä possun rintaluita ja kylkirustoja.
Luut voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin: lihaisat luut, jotka koiran on pystyttävä syömään kokonaan, esim. broilerin ja kalkkunan kaulat, siivet ja selät ja possun kylkirimpsut, rintaluut jne. Tällöin ne muodostavat oikean aterian ja koira pystyy hyödyntämään kaikki lihaluiden tarjoamat ravinteet. Sitten on ajanvieteluut: esim. naudan putkiluut, hirven jalkaluut tms. isot ja kovat luut, joita koira ei ( yleensä ) pysty syömään kokonaan. Nämä luut pitävät hammasharjan virkaa, sillä koiran hampaat putsaantuvat mukavasti sen kalutessa isoa luuta. Lisäksi luun pureskelu on koiralle oikeasti ajanvietettä: se on varmasti lähes jokaisen koiran mielestä mukavaa puuhaa, ja sen parissa saattaa vierähtää helposti parikin tuntia. Nämä kaksi eri luutyyppiä on tärkeää osata erottaa, jotta ei syötä koiralle putkiluita lihaisina luina, se kun ei ole alkuunkaan se, mihin barffaamisessa pyritään. Anna siis koiralle reilusti lihaisia, kokonaan syötäviä luita, ja niitten lisäksi silloin tällöin ajanvieteluita kaluttavaksi.

Kalkkunan siipi ja kaula
Kuinka paljon luita pitäisi syöttää?
Yleinen / vanha suositus barffissa on että raakojen lihaisten luiden osuus ruokavaliosta on 50-80%, tämä riippuu täysin suosittelijasta. Itse en ole ainakaan toistaiseksi ymmärtänyt, miksi luita pitäisi syöttää yli 60%, mutta monet koirat tuntuvat voivan hyvin myös niin suurilla luumäärillä, niin sanotaan vaikka että kukin tavallaan. Mielestäni luumäärä kannattaisi ennemminkin laskea maksimissaan sen mukaan, että koiran päivittäinen kalsiumin tarve täyttyy, kuin sen mukaan mitä joku "käskee" syöttämään. Olen jossain vaiheessa laskeskellut kalsiummääriä sekä Ca/P suhteita ja todennut, että meidän (aikuisille) koirille tuo 50% lihaluita riittää, vaikka loput ruokavaliosta onkin lihakasvis-mössöä. Tähän kuitenkin vaikuttaa mm. koiran paino, päivittäinen ruokamäärä sekä syötettävät lihaluut. Esimerkkinä niin kovin suositut broilerin siivet, jotka sisältää lähteestä riippuen joko 0,92g kalsiumia per 100g: Viivin 32kg pitäisi saada pelkkiä br. siipiä 350g / päivä jotta sen kalsiumintarve ( vanha suositus 100mg / kg / päivä ) täyttyisi tai 0,62g Ca / 100g: jolloin siipiä pitäisi syödä 500g. Uusin suositus ( annettu 2006 ) on vähemmän, sen mukaan Viivin painoiselle riittäisi n. 2000mg / päivä. Pennun kohdalla pitää tilanne ajatella ihan erikseen, koska sen kalsiumintarve ( kuten muidenkin kivennäisten ja vitamiinien tarve ) on paljon suurempi kuin aikuisella koiralla. Jos luumäärä on 60% ja syötettävät luut vaihtelevat esim. broilerin siipiä, kauloja ja selkärankoja, kalkkunan kauloja, possua jne, ei lisäkalsiumia tällöin tarvita. Eli yhteenvetona: luita kannattaa syöttää mahdollisimman monipuolisesti eri eläimistä, koska ne sisältävät hyvinkin erilaisia määriä ravintoaineita, kuten kalsiumia. Tällä tavalla varmistellaan mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen ravinteiden saanti.
Minkä eläimen luita?
Suosituimpia luita taitaa edelleen olla broilerin siivet, koska niissä sanotaan olevan ihanteellinen lihaluusuhde 50/50, johon on hyvä pyrkiä. Billinghurst on muutenkin kirjoissaan suorastaan ylistänyt broilerin luiden hyvyyttä. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että esim. broilerin siipien yksipuolinen syöttö ei ole hyvästä, eli en suosittele syöttämään koiralle pelkästään niitä. Broilerin luut ovat kuitenkin pehmeitä ja hyvin sulavia joten ne sopivat oikein hyvin aloitteleville barffaajille sekä pennuille. Mielestäni on ihan ok jos syöttää pelkkiä broilerin luita luuaterioilla, kunhan käyttää siipiä, kauloja ja selkärankoja vaihtelevasti, ja kunhan sitä vaihtelua ja eri eläimiä tulee sitten niissä mössölihoissa. Jos koiralla ei kuitenkaan ole mitään estettä syödä muidenkin eläinten luita, niin niitä kannattaa ilman muuta syöttää niitä vaihtelevasti.

lampaan luita
Broilerin lisäksi koiralle voi antaa oikeastaan minkä tahansa eläimen luita; kalkkunan siipiä ja kauloja, possun, naudan, lampaan, vasikan, hevosen, hirven, peuran...minkä tahansa eläimen luita, mihin vaan käsiksi pääsee. Niissä on kuitenkin suuria sulavuuseroja, broilerin luiden jälkeen seuraavaksi "sulavimpia" on varmaankin kalkkunan luut ( etenkin kaulat, siivet ja koivet ovat kovempia ), sitten possun...naudan ja lampaan luut ovat yleisesti ottaen heikoimmin sulavia. Naudan luut ovat usein myös vanhempien eläinten luita eli sen myötä myös kovempia, eli niitten kanssa kannattaa todella olla varovainen. Toki tämä kuten monet muutkin ruokinta-asiat, ovat hyvin yksilökohtaisia asioita, eli jotkut koirat varmasti sulattavat lampaan luut ongelmitta, kun taas jotkut toiset saattavat vaikka oksentaa ne samantien ulos. Hirven luut ovat yleisesti ottaen kovimmasta päästä, meillä onkin elävä esimerkki tästä, sillä Zamun iso poskihammas lohkesi hirvenluuta syödessä. Ilmaisista hirvenluista tulikin suhteellisen kalliita, sillä kyseinen hammas jouduttiin poistamaan eläinlääkärissä. Eli meidän koirat eivät enää sattuneesta syystä saa hirvenluita, vaan syötän niille broilerin, possun, poron ja kalkkunan kaikkia mahdollisia luita.
Suosittelisin joka tapauksessa aloittelevalle barffaajalle annettavan broilerin luita. Jos haluaa, ne voi jopa jauhaa, itse olen jauhanut aikoinaan Viivin siivet lihamyllyssä. Kun koira on tottunut syömään kauloja ja siipiä ja sen vatsa toimii hyvin, voi sille ruveta antamaan muidenkin eläinten luita. Jauhettuja broilerin siipiä saa nykyään jo melkein jokaisesta raakaruokaa myyvästä firmasta.

naudan polvi- ja ydinluita
Miten luut tulisi antaa?
Annan Hugolle kaikki luut broilerin kauloista lähtien luunsyönti-peiton päällä, Viivi syö br. kaulat ja siivet suoraan kupista, mutta br. selkärangoista isompaan päin peitolla. Joitain koiria voi ahdistaa jos se joutuu syömään ylipäätään mitään luita kaverin kanssa vierekkäin, siksi suosittelen antamaan jokaiselle oman ruokarauhan luiden parissa. Aluksi koira saattaa yrittää kuskata luuta esim. matolle, mutta se pitää vaan siirtää takaisin koiran alustalle ja sanoa että tässä syödään. Tämän voi joutua tekemään useammankin kerran, mutta yleensä koiralle menee ennemmin tai myöhemmin jakeluun, missä luuta saa syödä. En päästä omia koiriani toisen luokse ennenkuin molemmat ovat syöneet omat luunsa. Sen jälkeen ne tekee aina "vaihtarit" eli menee maistelemaan toistensa jättämät jäljet.

br. selkärankoja
Älä unohda kakkaa!!
Mielestäni koiran ulosteen laatua olisi hyvä seurata kun syöttää luita, vaikka toki muutenkin on hyvä seurata vatsan toimintaa. Mutta luiden syöttämisen ohella kakan "vahtimisen" tarve kasvaa, sillä on tärkeää huomata, jos koiran vatsa menee liian kovalle. Silloin tulee ulostamisvaikeuksia ja tällöin koiralle olisi hyvä antaa jotain ulostetta pehmentävää kuten sisäelimiä, lihaa tai rasvaa, joka tapauksessa jotain pehmeää ruokaa eikä luita. Eri koirat sulattavat eri luut aivan eri tahtiin, eli pidä huolta että olet selvillä, kuinka suuria määriä koirasi kestää luita! Esimerkkinä meidän koirat joille tuo 60% tuntuu välistä olevan vähän liikaa. Ajoittain molemmilla kakkaaminen on todella vaivalloista, väännetään ja väännetään mutta kaikki ei tahdo tulla ulos. Olenkin nyt vähentänyt niiden luumäärän 50%:iin, ja nyt molempien vatsat toimii hyvin. Riippuu toki myös luista, tarvitaanko apukeinoja. Broilerin luitten kanssa tulee harvoin ongelmia, sitten taas hirven, vasikan, lampaan, possun ja naudan luut ovat monesti liha-luusuhteeltaan luuvoittoisia, eli niistä saattaa vatsa mennä hyvinkin kovaksi. Tällaisten luiden kanssa olisi hyvä syöttää jotain ulostetta pehmentävää. Toisaalta en itse näe siinä mitään järkeä, että syöttää "väkisin" koiralle sellaisia luita, joiden tietää kovettavan vatsaa liikaa. Ruokavaliota saa monipuolistettua vaihtelemalla lihoja, joten en oikeasti usko että koiralle on siitä mitään haittaa vaikka se söisikin "vain" 1-3 eläimen luita.
Huom! Muista että luut pitää aina syöttää raakana, jotta ne ovat pehmeämpiä ja turvallisempia. Kypsennettäessa luu kovettuu paljon ja osa muuttuu hengenvaaralliseksi koiralle. Siis syötä luut aina raakana!!
Päivitetty 15.8.2010
|